Tänä kevättalvena olemme suorittaneet Pepin kanssa Mölli-kurssin. Samalla kurssilla oli myös Demin Nipsu-pentu omistajansa kanssa opinahjossa.

Pepin kanssa jatkamme nyt Juniori-kurssilla jonka tarkoituksena on saada lisävalmiuksia agilityn/tokon harrastamiseen. Kurssi on maanantaisin k.18-30-19.00 Kurssilla tehostetaan koirakon yhteistyötä, kontaktia yms. Kurssin järjestää Ylä-Savon Koiraharrastajat, joka on Kiuruvetinen koirakerho.

Peppi on tosi reipas, innokas ja helposti oppiva koiruus jonka kanssa on tosi mukava harrastaa yhdessä. Innolla odotan kesää jolloin saamme jo aloittaa agilityn alkeita Pepin kanssa. Saimme kokeilla jo putkea ja estettä ja Peppi meni molempiin reippain mielin, niinkuin olisi ennenkin harrastanut lajia.

Olemme nauttineet kevätauringosta kirmaten Kiurujärven jäällä. Nyt kun kovat pakkaset ovat toivottavasti jääneet taakse, saadaan taas nauttia ulkoilun riemuista koko konkkaronkka. (Kuvia on tulossa kunhan saan kameran kuntoon)

Kevään aikana on tarkoitus käydä myös näyttelytreeneissä tähdäten ainakin 2-3 näytteyyn kesän ja syksyn aikana. Ensimmäinen näyttely on Oulaisten ryhmis toukokuussa 2010. Sinne yritämme lähteä Pepin ja molempien HT-2009 pentujen kanssa. Syksyllä on sitten vuorossa terveystutkimukset joihin lähtee Pepin lisäksi kasvattini HT Tikkunekku " Nipsu" ja HT Karamelli " Melli"

Vuoden 2011 suunnitelmista sen verran että mikäli kaikki menee hyvin, saadaan terveen paperit ja näyttelytuloksia Pepille ja Mellille, suunnitteilla olisi pupseja molemmille nartuille Mutta siihen on vielä aikaa ja paljon on tekemistä ennen sitä. Aina pitää olla silti suunnitelmia ja unelmia! Eikö vain?!?!